Viikon VIP-vieraat Salme ja Raimo Pohjanen

Pohjaset Oy:n toimitusjohtaja Raimo Pohjanen kävi vaimonsa Salmen kanssa Cape Eastin VIP-vieraana lumituiskuisena tammikuun viikonloppuna. Raimo vieraili kylpylässä ensimmäistä kertaa, kun taas Salme oli tutustunut saunamaailmaan jo aiemmin.
"Kylpylä on hyvin erilainen verrattuna muihin kylpylöihin, joissa olen vieraillut. Erilaiset saunat luovat oman erikoisen tunnelmansa", kertoi Raimo Pohjanen, joka kertoi nauttineensa muun muassa Lapin kuohusta.
Salme ja Raimo Pohjanen kiittelivät Cape Eastin linjausta, jonka mukaan kylpylä on suunnattu ikärajoineen aikuiseen makuun. Kiitosta saivat myös ravintolan seitsemän ruokalajin illallinen ja hotellin sviitti, josta avautui näkymä lumen ja jään verhoamalle Tornionjoelle.
"Hotellina Cape East kestää vertailun minkä tahansa hotellin kanssa. Huone oli todella viihtyisä", totesi Raimo Pohjanen.
Miehensä tapaan myös Salme on Pohjaset Oy:n palveluksessa. Kemissä toimiva Pohjaset Oy on Pohjois-Suomen ja Norrbottenin alueella toimiva kuljetus- ja logistiikka-alan perheyritys, jonka toimialaan kuuluvat logistiikan lisäksi biopolttoaineiden murskaukset sekä erilaiset työkonepalvelut.
Uutiset
80 miljoonan kruunun investointi
14.5.2012
Viikon VIP-Vieraat Seija ja Juha Peltoperä
23.4.2012
Viikon VIP-Vieraat Hanna ja Pekka Mommo
16.4.2012
Viikon VIP-Vieraat Leena ja Markku Vaaraniemi
10.4.2012
Viikon VIP-Vieraat Jaana ja Jouni Herranen
6.4.2012
Viikon VIP-Vieraat Eija ja Juha Lampela
1.4.2012
Viikon VIP-Vieras Antti Tuuri
28.3.2012
Viikon VIP-Vieraat Northland Resources Marja Arsiola, Jukka Jokela, Miia Mikkonen ja Katri Seppänen
26.3.2012
Viikon VIP-vieraat Tarja ja Jorma Terentjeff
16.3.2012
Viikon VIP-vieras Suvi Teräsniska
22.2.2012
Viikon VIP-vieraat Tiina ja Marko Nousiainen sekä Aulikki ja Janne Pelttari
6.2.2012
Viikon VIP-vieraat Eila ja Rami Aalto
5.2.2012
Vuoden vieraanvaraisuuspalkinto
23.1.2012
Viikon VIP-vieraat Salme ja Raimo Pohjanen
16.1.2012
Viikon VIP-Vieraat: Anu Grekula ja Sauli Ohukainen
19.12.2011
Lue artikkeli meistä Fine Dining-lehdessä
16.12.2011
Viikon VIP-vieraat Arja Jatila ja Ari Stenius
28.11.2011
Viikon VIP-vieras Tapio Hjulberg
12.11.2011
Viikon VIP-vieraat Aino-Liisa ja Jari Vesa
6.11.2011
Viikon VIP-vieras Ulla Suominen
3.11.2011
Kruununprinsessa Victoria vierailulla!
23.9.2011
Kylpylän aukioloajat lomilla
29.8.2011
50 uutta huonetta
30.6.2011
Kesämenu 2011
23.6.2011
Ajankohtaiset tarjoukset talvi- ja kevätkaudella 2011
5.5.2011
Cape East filmit
6.4.2011
Karim Rashidin Love Seat Skydeckin erikoisuus
9.7.2010
Ensimmäiset löylyt maailman suurimmassa saunassa
18.6.2010
Barents Reunion Konventti 16.-17. kesäkuuta
5.6.2010
Suurlähettiläät vierailivat Cape Eastissa
24.5.2010
Maikku Helistö Suomen myyntipäälliköksi
19.5.2010
Diggiloo-kiertue Cape Eastissa 8. elokuuta 2010
13.11.2009

953 33,
Haaparanta
| +46 (0)922 800 790
|